Minun tuskani

Mä muistan sut, käyttänyt et värejä vaaleita. Maalasit kaiken mustalla. Olit hieman erilainen taiteilija, värit jätit kaappiin lojumaan useammaksi kuukaudeksi. Pidit tauon maalaamisesta, unohdit kuinka maalata kuviot kauneimmat, ne ajatuksella suunnitellut.

Maalit kuivaneet, toisiinsa sekoittuneet, vaikka eihän niiden purkkeja avaamatta kuuluisi sekoittua. Taianomaisesti onnistui maalari siinä, oliko kenties taiteilija enää.

Maalauksista suurinkaan ihailija enää pitänyt, kiersi kaukaa suurimmankin taideteoksen. Miksi taiteilija ei enää menesty, miksi maalit olivat sekoittuneet.

OLen kuollut.

Miksei voi voittaa kahta ranked peliä peräkkäin. Verinen päivä. En oo syöny tänään mitään, ei oo ollu nälkä. En ees tunne mitään. HEHUEHUAHISHIHS

Sinäkö se olit kun petti maa jalkojeni alta

Haluan aloittaa jotain uutta, jotain missä et ole juurikaan pääosassa, ehkä et edes sivunäyttelijä.
Jotain piristävää, terapeuttista ja parantavaa. En nimittäin tahtoisi itkeä joka päivä niin montaa kertaa, mukaan lukien unen herkkyyden, en saa rauhaa ajatuksiltani, sydämeen sattuu kokoajan.

Paras suojata silmät, mua häikäisee niin
Mä en tahdo enää juosta ja vilkuilla taakseni
Pitelisit mua hetken, laulaisit laulun
Mä en jaksa enää nousta putoamaan takaisin

Mä en todella tiedä mikä tää tunne on, onko osa musta luovuttamassa. Mun sisällä oleva kartta jota seuraan on kääntynyt ihan toistepäin ja kaikki on sekaisin. Mä odotan helpotusta, jotain suurta. Apua, sitä mä haluan. Etsin tällähetkellä sitä musiikista. Asiat eivät todellakaan ole hyvin kun Def Leppardin Hysterian kuunteleminen saa mut itkemään tuskasta, haavat eivät todellakaan ole parantuneet. Myös Cinderellan Don't Know What You Got (Till It's Gone) lisää vain suolaa haavoihin, mutta miksi? Herää kysymys että millä tasolla mä oikeesti nyt elän.

Nyt ajattelen taas sitä kuinka yksin oon tässä maailmassa, ei mulla oo täällä mitään omaa. Kohta varmaan ei mitään elämisen arvoistakaan jos tää jatkuu tällä tavalla, mun on ehkä tehtävä radikaaleja ratkaisuja tärkeimmän ihmissuhteeni suhteen, sillä en voi kiduttaa onnellista ihmistä näin.

Mitä mä haluan, mihin mä pyrin. Millainen ihminen mä haluan olla muille. Ikuiset kysymykset. En osaa tottua muutokseen. Ehkä mun pitäis vaan erakoitua ja lopettaa jokainen ihmissuhde ja etsiä aikaa itselleni jostain muusta. En mä tiedä. Mut kuka tietää, ehkä tulevaisuus. En mä ees mieti mielestäni tulevaisuutta paljon.

Jokainen sekuntti mä jännitän mun pelkoa, millon mua alkaa taas pelottaa. Millon mulle ollaan ilkeitä, välinpitämättömiä ja kylmiä. En jaksa tätä oikeasti.

Itseasiassa, I've made up mind I ain't wasting no more time.

Katsoa saa mutta koskea ei

Mulla on mielessä paljon asioita, suuria ja pieniä
Yritän niistä puhua ihmisille niin kukaan ei tajua (tää tuntuu olevan yleinen ongelma melkein kaikilla)
Joko niihin todetaan että ''älä huoli asiat järjestyy, anna vaan olla'' tai naurahdetaan että olenko oikeasti tosissani
Pitäiskö mun sit todella suhtautua asioihin läpällä jotka saattavat myöhemmin pahimmassa tapauksessa johtaa  itsemurhaan.
Ei mä en suunnittele mitään, enkä halua todellakaan kuolla, siks mä sitä apua yritän haalia itselleni.

Mut kukaan ei tunnu ottavan mua tosissani, ei ees psykiatri. Tää asia on vaan semmonen että en pääse tästä yksin yli.

Mut joo sit iloisempiin asioihin, ajattelin aloittaa lenkkeilyn piakkoin jotta laihtuisin jotta voisin olla parempi itselleni. Yolo

Tartun kiinni veitsestä tästä
otteen tiukan väärästä päästä
ei se kipinää lyö
teräs rietas sormia syö
tänne helvettiin jään
kiinni kylmään terään

Pieksän pois sitä pahaa verta
tuhat kertaa
kun lasken tuonen virtaa
ensimmäistä kertaa

Usko vain puolet tästä tekstistä.

Np. The Cure - Lovesong
TÄMÄ HETKITÄMÄHETKITÄMÄ HET KI
21:11 5.1.2014
Mä odotan hiljaa pimeydessä että oltais taas tuntemattomia. Täysin vieraita toisillemme. Kosketusta vailla, uppoan tyhjyyteen. Ihoni on kylmä ja läpinäkyvä kun kirjoitan tätä. Ironista tässä on rakkauslaulun kuuntelu, kirjaimellisesti. Miksi kaikesta pitää tehdä näin vakavaa?
Maksaisin miljoonia kosketuksestasi, kosketuksestasi silloin kun olit vielä viaton ja tiedoton vaaroistani. Kyyneleet valuvat poskillani, mihin kaaokseen, halventamiseen ja epätoivoon olenkaan sekaantunut. Rakkauselokuvia yksin pimeässä, kumpa elämäni olisi samanlaista. Sovinistimielesi hakkaa minut seinää vasten, illan elokuva oli tässä. Show on ohi, voitte poistua.
Ikävöin menneisyyttä ja tunteettomuutta, en siltikään välinpitämättömyyttä. Ikävöin tulevaisuutta, sitä hyvää mitä se minulle olisi tuonut. Tahtoisin siirtää elämäni imperfektiin, olen olematon, haalea ja rypistynyt.
Vaivun syvään uneen, hämähäkinverkko tarttuneena ylimeikattuihin ripsiini. Kyyneleet ovat kuivattaneet väsyneet silmäkulmani. Herättyäni en uskonut joutuvani tälläiseen luottamushelvettiin.

That was never there
I'm goin' mad!
Sun is drying out my brain
The smile and installations
Are my pain
I'm goin' mad!