En olis koskaan uskonut että tää asia menee näin pitkälle.
Me erottais.
Mä kielsin sen kaiken mun pään sisällä, sitä ei saanut missään maailmankaikkeudessa tapahtua just meidän suhteelle. Vaalin tätä enemmän kun mitään muuta koko elämässäni.
Mä en vaan kestä tätä, jokainen mun sisäelimistä tuntuu musertuvan kasaan ja samoin sydän jättää välillä lyöntejä väliin. Tältäkö se oikeesti tuntuu? En eläissäni ollu kuvitellu tätä kipua näin suureks mitä se on tällä hetkellä. Jokainen mun ajatus tuhoaa mua sisältä päin.
Mä en halua unohtaa, mä en halua jättää, mä haluan pysyä rakastettuna ja haluun kokee vielä paljon.
Mä en halua muistaa niitä lauantaiaamuja joina me ollaan herätty yhdessä, samasta sängystä. Oon saattanut herätä siihen että mut kaapataan peiton sisään ja halataan niin kovaa kun ikinä vaan mahdollista tai sitten vaan siihen et kuorsaat tosi ärsyttävästi. Joinakin aamuina mul on vierähtänyt kyynel poskelle, koska oon ollu niin onnellinen että mulla on sut.
Meillä on yhteinen spotifysoittolista, siinä on pelkästään biisejä jotka kertoo meistä tai ainakin kertoi. Joka kerta kun kuulen jonkun niistä biiseistä, mä ajattelen sua, mä muistan sut. Mä muistan miten oon rakastanut sua, mä muistan miten asiat on joskus ollut. Miksi tää kaikki on tuhoontuomittua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti